Oi mä niin tarvitsen tätä, olla sängyssä maaten tai istuen, en jaksa liikkua. 

Viikonloppu oli ihana ja täynnä tapahtumia ja tuntuu etten ollu kotona hetkeäkään.

Maanantaina heräsin koomassa.

Pääsin yheltä syömään eilisen linssikeiton ja sit takas pehkuihin. Ärsyttävää että pitikin sopia et pidetään se tapaaminen mentorin kanssa päivällä. Jaoin juttuja et mul ei oo voimavaroja. Sovittiin et nyt ei jatketa tätä kun ei ole fokusta.

Jaoin itestäni liikaa, se sattu, lähden menemään karkkipussi mielessäni kohti citymarkettia. Jään kirjastoon vetämään pussin nassuuni ajattelematta mitään, sattuu vaan niin kovaa. En pääse jatkamaan matkaa kotiin, kierrän s-marketin pullahyllyt, melkein menen ostamaan suklaata rautiksen karkkitorilta. Ohjaan itteni ostamaan kaks juustoa mäkkäristä vaikka olin just syöny leipiä ja karkkipussin eikä oikeasti ole nälkä, en vaan haluu ostaa lisää suklaata. Iskee jano. Istun kauppakeskuksessa koomassa pilliomenamehu kädessä ja luen artikkeleja kännykästä jotta mielellä olis jotain tekemistä ettei tarttis tuntee kipuja. Kierrän karkkitorin kautta mutta ei edes tee mieli mitään ja kaikki on kallistakin joten ees se ei vedä kiusauksen puolelle.

Pyöräilen kotiin, aiemmin en pystynyt, oli liian kylmä ja sattui. Käyn kaupassa ostamassa aamiaiseksi croissantteja ja rahkaa kaurapuuroon. Pääsen sänkyyni, romahdan. Tänään tiistaina en lähde täältä mihinkään. Kaveri tekstaa, en halua nähdä, voi ei onko pakko, vaikka ei edes kysynyt, se ajatus ahdistaa sillä innostun ja tiedän etten kuitenkaan jaksa.