Teki mieli kirjoittaa tänne päivitys että kaikki on ok, riski ohi, ettei kukaan turhaan huolestu.
En ole aiemmin kokenut niin vahvaa kipua kuin tunsin viime kuukauden aikana. Se oli aivan kamalaa ja täysin toivotonta ja itsetuntoni oli aivan pohjamudissa. Toivottavasti vastaavanlainen kokemus antaa odottaa itseään.
Sain kelkan käännettyä kuun vaihteessa. Tai en tiedä käänsinkö kelkan vai käänsikö kelkka itsensä. Juttelin Skypessä erään rakkaan ihmisen kanssa, jonka kanssa olimme parisuhteessa reilu vuosi sitten ja sittemmin pystyneet muodostamaan ystävyyssuhteen. Sanottakoon että vasta viime syksynä olen oppinut muuttamaan näkemystäni siitä mitä ihmisiltä odotan ja mitä suhteemme on. Toinenkin ihastukseni on muuttunut hyväksi ystäväksi. Skype-keskustelu sai minut tajuamaan, että en ole yksin ja että minulla on aina joku, jolle kertoa asioistani ja jolle merkitsen hyvin paljon.
Jos tuosta masiskuusta löytää hyviä puolia, niin ainakin se auttoi minut hahmottamaan kipuni ja löytämään ainakin nämä pari huhtikuun viikkoa kestäneet ratkaisut. Kipu ei antanut muita mahdollisuuksia kuin katsoa asioita ilman pelkoja.
Ensinnäkin tajusin, että mitä kaipaan on oma lauma. Kaveripiiri johon palata aina toistuvin väliajoin kun tulee omaa laumaa vaativia tilaisuuksia, lauamatapahtumia - vappu, juhannus, joulu. Nämä ovat olleet todella tuskaisia kun olen joutunut kärvistelemään yksinäisyyden mahdollisuutta, muiden yhteisen olemisen katselemista näyteikkunan läpi. HALUAISIN, että voisin joka toinen viikonloppu pyörähtää tiettyjen siistien tyyppien kanssa ulkona tanssimassa, mutta tajusin että tarvitsen hyvinvointiini ryhmän kavereita jolle on ok voida huonostikin. Kun kaverit ovat sieltä täältä ripoteltuina omiin ryhmiinsä, tunnen itseni ulkopuoliseksi aina jonkin laumatapahtuman aikaan. Muutenhan kun heidän kanssaan voi käydä kahvilla ja nauttia toisen seurasta, mutta laumatapahtumat jättävät minulle kadulle kun muut tanssivat ikkunan takana.
Toisekseen tajusin, että minun on jätettävä itsekritiikki ja kunnioitettava itseäni enemmän. Olen aina ollut tosi heikoilla uusien tyyppien kanssa kun olen helposti arvostellut itseni ulos heidän seurastaan. Jostain kumman syystä - terapia, kipujen käsittely? - olen nyt omaksumassa ajatusmallia, että olen hyvä tällaisenaan. Sen sijaan että roikkuisin porukoissa joissa alan helposti miettimään oman olemiseni oikeutusta, olen päättänyt olla sellaisten ihmisten kanssa jotka huomioivat minut positiivisella tavalla. Ehkä tämä sinänsä on jo helpotus - minun ei tarvitse olla kaikkien kaveri, vaan vain niiden jotka osaavat käyttäytyä oikein minua kohtaan. Viime keväänä kävin läpi saman rumban sen ihmisen kanssa jonka piti olla äitini - hän on aina käyttäytynyt tuhoavalla tavalla minua kohtaan ja jätin hänet, sillä minun ei tarvitse olla yhteydessä keneenkään joka ei kunnioita minua.
Näillä eteenpäin, katsotaan kauanko tämä hyvä olo kestää. Väsymys on parina viime päivänä taas ollut armoton - keho on ollut ihan unessa kun olen käynyt ulkona - ja toisaalta hyvä olo on pitkästä aikaa kestänyt vähän kauemmin.
