Tänään heräsin kasilta kun en saanut enää nukuttua. Herättyäni mieli oli jo ihan kierroksilla, mutta vapautuneesti. Olen ollut niin iloinen viime päivinä etten käsitä. Psyyke tekee työtä monen asian kanssa, huomaan olevani jossain uudessa paikassa joka tuntuu paljon lämpimämmältä kuin se kylmä ja yksinäinen huone jota olen asuttanut.

Eilen tunsin itseni vapaaksi. Tuntuu kuin jotain lukkoja olisi auennut. En halunnut lähteä terapiaan, kuten aina, sillä se tarkoittaa että tarttee kohdata tunteita. Kuitenkin sain nyt niin selvän avaimen jatkoon että yhtäkkiä asiat tuntuvat... mahdollisilta.

Olen oppinut että minä en saa sanoa ei. "En halua" on vain aiheuttanut ongelmia kun olen ollut lapsi vastuuttoman vanhemman huostassa. Joten olen sitten yrittänyt puskea ja puskea. Ei minulla niin väliä... passiivis-aggressiivisuuteen ja sosiaaliseen ahdistukseen se vaan johtaa.

No nyt olen vihdoin siinä pisteessä että alkaa olla itseluottamusta koossa sen verran että voin sanoa "en halua." Kohtaan vaan ne tunteet mitä on milloinkin. Jos ahdistaa niin sitten Zen Cafén sanoin antaa vituttaa.

elämästä katoaa
se todellinen puoli
jos on sulle kirosana
murhe, taikka huoli

Harjoitteluahan tää vielä tietenkin on. Olen kuitenkin vihdoin löytänyt uskon siihen että tämä voi oikeasti toimia. Ja se tuntuu niiin hyvältä, elämässä on toivoa.

Vaikka aamulla vitutti etten saanut enää unta, sain sen purettua ääneen. Tuli hyvä mieli.