Jotain hyvääkin kun käy ihan pohjalla. Kirjoittelin eilen yöllä matskua unelmoimaani stand-up-keikkaan Bill Hicksin ja Naurun tasapainon innoittamana.

Ymmärsin, että äitini on todella saanut mut uskomaan että mussa on vikaa. Olen oppinut näkemään maailman kuin minä olisin syy pahaan. Siksi yritän aina ymmärtää sen loukkaavan osapuolen motiivia sen sijaan että koettaisin ymmärtää sorrettua.

Täys narsisti, niin salakavala, niin helvetin tehokas. Ja samalla pelkään etten vaan itse tee samaa ja se lamauttaa.

Sain viime kuussa vihdoin välit täysin poikki. Nyt pitäis opetella uskomaan itseensä, ja onko vähän vaikeaa kun ei ole opetettu?